Reilun seitsemän kuukauden ikään päässyt Sunnuntailapsi on juuri siirtynyt omaan pinnasänkyynsä nukkumaan! Tähän asti typykkä on ollut kainaloisena; milloin nukkunut, milloin syönyt, ja olen vain vaihtanut vauvaa rinnalta toiselle kun hän on herännyt ja itkaissut. Tällä tavalla öisin on ollut niin hiljaista ja rauhallista, että mies on aina muiden kysyessä kehunut ylpeänä, että meidän vauva se nukkuu vaan yöt läpeensä eikä herättele yhtään! (Siinä vaiheessa on aina tosi ikävä olla se ilonpilaaja-totuudentorvi, hih.)
Niskani on jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että jos nukkuma-asento ei parane, niin kohta joutaa nainen remonttiin. Ja vaikka yöheräilyt ovat olleet lyhyitä eikä ole tarvinnut sängystä nousta, ne kyllä tuntuvat päässä siitä huolimatta. Joten heti, kun oli taas palattu arkeen matkan jälkeen, alkoi uusi aikakausi makuuhuoneessa. En oikeastaan halua puhua unikoulusta, sillä siitä ei kai voi ajatella olevan kysymys, kun vauva on kuitenkin nukkunut kohtuuhyvin vieressäni. Toki heräilty on, mutta kuten sanottu, herätykset ovat olleet hyvin lyhyitä - ei meillä ole huudettu ja valvoskeltu.
Etukäteen ajattelin, että äidintytölle olisi vaikeaa siirtyä omaan sänkyynsä öiksi. Pinnasängyssä ei ole viihdytty sitten yhtään koskaan, ja "pelkän" isinkin kanssa sänkyyn jääminen on porun paikka. Varauduin, että ainakin viikko voisi mennä totuttelussa ja sinä aikana talossa ei nukkuisi juuri kukaan. Esikoisen varustin Sunnuntailapsen ekana "pinnasänkyiltana" kuulosuojaimilla! Että "laita sitten nämä päähäsi, jos pikkusisko huutaa etkä saa nukuttua".
Ei se siirtyminen nyt niin kauhean vaikeaa ole ollutkaan. Ensimmäisenä iltana menin kyllä laskuissa sekaisin hyssytysten määrässä - ainakin kymmenen niitä oli. Joka kerta kuitenkin selvittiin tassuttelulla. Välillä mahalleen kääntynyt lapsukainen piti peitellä takaisin selälleen makaamaan. Toinen, kolmas ja neljäs ilta ovat olleet jo paljon helpompia; iltahyssytyksiä on tarvittu vain kaksi tai kolme. Kuudelta aamulla ei nukkumiseen auta enää muu kuin maito, mutta siinä vaiheessa omassa sängyssä onkin jo vedelty hirsiä yhdeksän tuntia!
Uusien nukkumisjärjestelyjen helppous on saanut minut epäilemään, että vauva onkin jo odotellut, koska äiti tajuaa siirtäää hänet rauhassa omaan sänkyyn nukkumaan, jottei koko yötä tarvitse hikoilla kainalossa tissuttelemassa. Vai onko vielä odotettavissa jokin karmea takapakki-painajaisyö? Viidettä iltaa odotellessa.
