Sunnuntailapsi on silminnähden tyytyväinen, kun pääsee hivuttautumaan lattialla suuntaan jos toiseenkin käsillä työntäen tai jaloilla itseään pyörittäen. Vielä hän ei konttaa, mutta ei siihen kyllä enää paljon tarvita. (Voisko sitä konttaamista vähän lykätä vielä, niin että eteenpäin pääsisi vasta, kun tullaan Thaimaasta takaisin kotiin...? t. äiti) Kiinteiden syöminen on edennyt mahtavasti. Äidin pikku linnunpoikanen aukoo suutaan niin aamupuurolle, kasvissoseille kuin hedelmäsoseillekin. Alan olla luottavaisin mielin, että kahden viikon lomamatkalle saadaan mukaan jotain sopivaa murua rinnan alle eikä tarvitse mennä pelkällä maitotankkauksella.
Esikoinen on tänä talvena kunnostautunut luistelukentällä. Olin hänen kanssaan kahdestaan kentällä joskus joulunpyhinä, ja kauden ensimmäinen luistelu sujui - no, siinähän se meni eteenpäin köpötellen ja välillä kaatuillen :) Yritin neuvoa, että pitäisi välillä lakata juoksemasta ja antaa jään liu'uttaa, mutta ei äitiä kuunneltu. Sitkeästi kaveri kuitenkin köpötti menemään ja riemu oli suunnatonta.
Pari seuraavaa kertaa poitsu oli luistelemassa isänsä kanssa. Muutama päivä sitten pääsin mukaan kentän laidalle ja - mitä ihmettä?! Jätkähän oli oppinut luistelemaan ihan oikeasti! Ei tietoakaan tönkköjaloista - pieni vihreä ukkeli tosiaan luisteli ja kaarteli minihokkareillaan ympäri kenttää, hyvä kun valokuvaaja pysyi perässä. Pysähtyminen tapahtui hienolla polviliu'ulla. Jarruttaminen onkin esikoisen mielestä aivan yliarvostettua, asia on kyllä huomattu niin laskettelumäessä kuin polkupyöräreissuillakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti