Viimeisen viikon aikana arki on näyttänyt sen puolensa, jota onneksi vain toisinaan joutuu katselemaan: olevinaan koko ajan kiire, ei ehdi mitään, vituttaa, masentaa, huolestuttaa, rätkii räntää ja pimeyttä, lahkeet on kurassa, naama koko ajan peruslukemilla, lapsi kiukuttelee enkä tiedä miksi, ja mieskin vain tunkee kapuloita arjen rattaisiin minkä kerkiää.
Tänään ja eilen sain muutaman tärkeän työhakemuksen postiin ajallaan. Luntakin satoi! Valoa näkyy jo tunnelin päässä.
Mies ajoi eilen jonkun toisen autoilijan perään, kun ei ollut saanut vielä aikaiseksi vaihtaa autoon talvirenkaita. Sanoin vain, että onneksi olkoon. Muutama päivä sitten olisin ehkä sanonut muitakin asioita. Nyt pääsi kyllä mies helpolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti