Voiko tälle v***u edes nauraa?

Nyt vittu nukkumaan -iltasatukirja kiinnostaa tällaista viisivuotiaan ilta- ja yökukkujan äitiä. Juuri eilen ehtoolla hiukan kiristi hermoja, kun yritin vauva rinnalla viimeisillä voimillani saada valmiiksi joululahjavalokuva-albumeja netissä, ja suunnilleen joka viides minuutti esikoisella oli TAAS jotakin asiaa. Siis nukkumaanhan hänet oli saateltu jo n. 1,5 tuntia sitten iltasadun, iltalaulun ja rapsutuksien kera, kuten tavallista. Sittemmin hänelle oli kumminkin tullut mieleen, että jano/pissahätä/pakko saada tietää onko huominen tarhapäivä kirjapäivä/olen silkkiuikku, eikun pöllönpoikanen, eikun sittenkin leijona/mitä sä äiti teet. Ai että äitiä kiristeli.

Niin siis tuo kirja. Siitä on puhuttu täällä blogistaniassakin niin paljon, että tokkopa enää tarvitsee koko kirjaa fyysisesti lukeakaan, riittää kun googlaa nimellä. Kirjan runot kuvaavat kuin nyrkki silmään niitä tuntoja, kun omat iltapuuhat keskeytyvät jatkuvasti siihen, että silmäkulmastani näen lapsen JÄLLEEN KERRAN konttaamassa salaa sohvan takana vakoilemassa. Tai kun keskellä yötä sänkyyn kömpii pieni kuiskaileva ja sätkivä paketti. Aargh! Meillä tätä on jatkunut noin puolet esikoisen elämästä. Vauva- ja taaperoaikana hän vielä nukkui. Voi niitä aikoja.

Jotenkin Nyt vittu nukkumaan kuitenkin ikävällä tavalla kaihertaa mieltäni, ja siksi(kään) se tuskin tulee koristamaan meidän kirjahyllyämme. Kirjan runonäytteet ovat kyllä ohuesti naurattaneet, mutta lähinnä siksi, että joku muukin on hikeentynyt kun lapsi ei nuku, ja lapselle kuitenkin pitäisi uskottavuuden vuoksi esittää jämäkkää ja selväjärkistä. Mielestäni tuo vittu ei kuitenkaan ihan taivu runomuotoon, ja muutenkin se on vähän tylsä ja lyhyenä sanana jotenkin epäekspressiivinen. Ehdotankin, että kirjan uuden painoksen nimeksi tulisi Nyt jumalauta nukkumaan.