Sunnuntailasta on tähän mennessä kutsuttu Vauvaksi, Vauveliksi, Tirpuseksi ja Orvokiksi. Ensi lauantaina puolentoista kuukauden kypsässä iässä hän vihdoin saa oikean nimensä, jota ei ole kotona rohjettu käyttää, jottei esikoinen sitä vahingossa huutelisi ulkopuolisille. Nimen salailussa on jotakin kutkuttavaa! Itse olen tosin tällä kertaa ollut melko surkea salailija, ja olen jakanut "nimivihjeitä" jos jonkinlaisia ja myhäillen kuunnellut isovanhempien ja ystävien arvauksia. Oikea nimi on jo arvattukin, mutta olen kovasti yrittänyt pitää naamani peruslukemilla.
Tyttösemme saa kukan nimen. Kukkavihje onkin poikinut nimiarvauksen jos toisenkin. Tulisiko vauvelista Gerbera, Osmankäämi, Annansilmä, Norjanangervo tai Suopursu? Perinteisempiä: Lilja, Kielo, Vanamo, Iiris, Ruusu, Jasmin...Nimen arvailusta on käyty monta hauskaa keskustelua.
Mistähän tämmöinen nimen antamisen/kertomisen vitkutteluperinne on Suomessa saanut alkunsa? Toisaallahan nimi on tapana pullauttaa ilmoille ja julkisuuteen jo vauvan syntyhetkellä, ellei aiemmin. Virolaisystäväni tässä leikillään ihmettelikin, että ovatko lapsiparkamme ilman nimeä elämänsä ensikuukaudet..Eihän se nyt ihan niinkään ole, kyllähän nimi jo mietittynä on ollut pitkään. Itse kuitenkin halusin ensin rauhassa katsella vauvaa ja miettiä muutaman vaihtoehdon välillä, jotta tietäisin, minkänimiseltä vauva näyttää!
Pidetään nyt asia salaisuutena. Vihje: ehkä nimi ei ole ainakaan Annansilmä (vaikka ko. nimi oli kyllä Anna-äidin suosikki kaikista arvauksista).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti