Hei. Mun nimi on Anna, olen kohta kolkyt ja saan edelleen rahaa vanhemmilta. Voisiko meille vanhemmistariippuvaisille muka-aikuisille perustaa jonkin oman tukiryhmän?
Tiedän kyllä epävirallisesti, että en ole ainoa laatuani. Mutta ei siitä juuri ääneen huudella, että "meidän äitipä juuri maksoi mun ja pojan vaateostokset" tai "olipa kiva käydä nettipankissa, kun sinne oli taas ilmestynyt muutama huntti". Sillä onhan se nyt aikuisille ihmisille kunnia-asia, että itse pärjätään! Ja jos ei meinata pärjätä, niin sekin on kunniallista, että voi kuvailla seikkaperäisesti, mistä kaikesta joutuu nipistämään ja mitä ei ole voinut aikoihin tehdä, kun ei ole varaa. Omalla rahalla saavutettu, tehty ja hankittu on parasta. Niinpä vanhempiriippuvainenkin yrittää parhaansa mukaan todistella, että joo, tili on kyllä melkein kuivilla ja hitsi, kun tuli taas shoppailtua yli varojen.
Turha luulo, että rahoista kieltäytyminen auttaisi. Varsinkin nyt, kun maailmaan on putkahtanut ensimmäinen lapsenlapsikin. Vaikka kuinka yrittäisi vängätä, että tullaan tässä toimeen muutenkin, raha sujahtaa taskuun tai tilille. En tosin valita. Onhan se hienoa, että ei oikeastaan koskaan tarvitse olla oikeasti peloissaan rahan kesken loppumisesta. Sitä paitsi jollain oudolla tavalla tilanne opettaa säästäväisyyteen: eihän sitä nyt toisten rahoja kehtaa pistää haisemaan.
Näennäisen rahallisen huolettomuuden varjopuoli on, että sitä tuntee jollakin tasolla olevansa edelleen vanhempiensa vallan alaisena. Toisinaan saan kauheat angstit siitä, että tunnen velvollisuudekseni toimia jollakin tietyllä tavalla tai tehdä tiettyjä asioita, koska ajattelen sen olevan omien vanhempieni mielestä oikein. Jonkinlainen pitkitetty teini-ikä siis painaa.
Onko muita tukiryhmään liittyjiä? Anyone?
2 kommenttia:
Hei, blogilistalta tänne eksyin. Meillä miehen äiti on innokas ostelemaan meille (etenkin pojalle joka on ensimmäinen lastenlapsi) kaikkea. Onhan se todellakin mukavaa kun ei nämä kotiäidin tulot niin kaksiset ole ja yrittäjämiehellä tulot vaihtelee välillä rajustikin, mutta siinä on varjopuolensa. Itse kun en monestikaan ole mukana joten kaappiin kertyy vaatetta jota ei tarvita tai jotka on jo saadessa pieniä.
Ja olen huomannut että ainakin itse oletan että anoppi olettaa minun ottavan hänen puolensa tietyissä asioissa siksi että hän "lahjoo" meitä. Voihan olla ettei asia näin ole mutta tulee sellainen ikävä tunne että pitäisi sitten tietyissä asioissa myötäillä häntä. Viimeisin tappelunaihe on se että hän on päättänyt ostaa uudet lastenvaunut nyt toiselle lapsellemme koska ensimmäiset ovat "halpis"-kamaa, siis eivät olleet riittävän kalliit ollakseen hyvät (hän kun arvostaa tuotteet täysin niiden hintalappujen mukaan). Mihin minä tarvin kaksia vaunuja?
Ymmärrän Stanna hyvin pointtisi.Anopin kanssa raha- ja lahja-asiat ovatkin ihan oma lukunsa. Omalle mutsille sitä sentään pystyy paremmin esittämään toiveita (tai paremminkin rajoituksia..), jotta lahjat pysyvät jotenkin järkevinä.
Lähetä kommentti