Päätin, ettei tarvitse olla vanha ja eläkkeellä saadakseen valittaa, mihin sattuu. Voi olla ihan vaan pienen lapsen äiti. Toisin sanoen tässäpä pieni katsaus viimeisen vuoden vaivoihin. Vaikka lapsensaanti onkin ah niin ihanaa (ettei vaan nyt kukaan muuta luulisi), siihen liittyy jos jonkinlaista kremppaa.
Sektiohaava. Alussa oli tekemistä, että pääsi jotenkin kierähtämään sängystä ylös käyttämättä (olemattomiin surkastuneita) vatsalihaksiaan, koska haavaan sattui jonkin verran. Vauveli potki juuri haavankohtaan kun imetin makuulla, sekin teki aika eetvarttia. Joskus yritin tehdä aurinkotervehdyksen taaksetaivutusta käsien varassa, mutta arpea kiristi liikaa. Nyt se jo varmaan onnistuisi, mutta jotenkin en nyt ole muistanut (?) joogata.
Rinnat. Säästyin tulehduksilta ja olen siitä iloinen. Joku olisi kuitenkin voinut mainita, että on normaalia, että aluksi imetys on yhtä helvettiä, koska nännit eivät ole tottuneet siihen, että joku lutkuttaa niitä läpi vuorokauden. (Ei ainakaan minun.) Kun valittelin kipua synnytyslaitoksella, kätilö totesi iloisesti yhden synnyttäjän tokaisseen, ettei valkoisen naisen tissit ole tehty imetystä varten. Mitä ikinä tyyppi sillä tarkoittikin. No, tissit kuitenkin tottuivat höykytykseen parissa viikossa.
Kädet ja niska. Pyllynpesut ja muut vauvan kannatteluasennot tulivat vasta-alkajalle ihan puskista. Parin kuukauden kuluttua olin koukistellut ranteitani siihen malliin, että sormista loppui verenkierto. Sormet olivat puuduksissa 24/7. Yöllä puutui koko käsi, vaikken edes maannut sen päällä. Lääkäri käski syömään B-vitamiinia hermopäätteiden vahvistamiseksi tai jotain. Fysioterapeutti antoi kotitehtäviä, joita en muistanut tehdä. Jossain vaiheessa puutuminen lakkasi ja sen korvasi karmea niskajumi, joka jatkuu. Niskassa raksuu, korvissa jurruttaa ja joskus jopa pään kannattelu on haastavaa. Luojan kiitos lapsi jo kävelee, ettei sitä tarvitse enää kantaa niin paljon.
Pää. Unettomuus tekee tehtävänsä, kuten täältä voi lukea. Allekirjoitan jokaisen kohdan. Huonomuistisuus saa välillä pelottavia mittasuhteita, enkä ole eläissäni hajottanut niin paljon tavaroita kuin kuluneen vuoden aikana. Siis vahingossa. Listaan voisi vielä lisätä kompuroinnin. Jossain on aina mustelma, koska telon itseäni muun muassa tiskikoneen avonaiseen luukkuun ja ovien karmeihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti