Lapselle pitää ostaa kaikenlaista. Asia ei tietenkään tullut yllätyksenä, mutta ei ennen sen syntymää osannut ihan kaikkia hankintoja aavistaa. Tässä on jo pähkäilty ja ostettu vaunut, turvakaukalot, pinna- ja matkasängyt, syöttötuolit matkalle ja kotiin, kestovaipat, kantoliinat, rintapumput ja mitä näitä nyt on. Joka asiassa on pitänyt suorittaa tuotevertailua, joka on vienyt uskomattoman paljon aikaa.
Ja taas vertaillaan. Seuraava hankinta on turvaistuin, jonka hankintakriteerit (kuten kaukalonkin) perustuvat raadollisesti yleistäen tähän: uskallatko olla hankkimatta kalleinta ja parasta. Jos uskallat, niin siinähän sitten kitiset, kun vahinko on sattunut eikä halpismallissa tai huuto.netistä bongatussa istuimessa ollut kunnon sivutörmäyssuojia jne. Ei riitä, että tällaisella ikuisella jahkaajalla pyörivät itsesyytökset mielessä ihan omasta takaa - vauvatarvikemyyjät median avustuksella osaavat kivasti lisätä pökköä pesään.
Toista se oli ennenvanhaan, ajattelen silloin, kun maalaisjärkeni valo joskus pilkahtaa. Meikäläistäkin on viety auton takapenkillä jossain vaunukopantapaisessa ihan irrallaan! Niinkuin varmaan kaikkia muitakin! Ja hyvästi on selvitty! Mutta ei nykyään. Kun nyt on keksitty pelit ja vehkeet. Jostain syystä pelit ja vehkeet tosin ovat sellaisia, että ne eivät kestä kuin tietyn ajan, ja sitten pitäisikin jo olla hankkimassa uutta, vaikkei vanhassa olisi päällisin puolin katsoen mitään vikaa. Kenenkähän etuja tässäkin ajetaan? Jos on uskominen vauvatarvikemyyjää, niin hän on liikkeellä ihan pyyteettömästi, pelastamassa nykyajan vauvat hulluilta ja edesvastuuttomilta vaunukoppavanhemmiltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti