Kehitys kehittyy

Sunnuntailapsen kehitys on ottanut lähiaikoina jättiloikkia. Kun vähän aikaa sitten tuntui, että aina jonkun kysyessä toistin samat litaniat lapsukaisen tekemisistä ja osaamisista, nyt uusia juttuja tulee niin ettei perässä pysy. Miehen kanssa kysellään toisiltamme joko sä näit tän? Esikoinen on pienistäkin jutuista aivan riemuissaan. Hän on muun muassa vakuuttunut siitä, että pikkusiukku osaa jo monta sanaa. Kuten öy, äidi, kkä ja aau.

Tyllerö on putkauttanut jo kaksi hammasta, nousi viikonloppuna tukea vasten seisomaan ja eilen kampesi itsensä myös itse istumaan. Pinnasängyn laitaa piti hetki sitten korottaa. Viime päivinä olen kasvattanut itselleni silmiä selkään, jotta näkisin mitä vasten kasikuinen on milloinkin nousemassa jaloilleen tai mitä poimimassa suuhunsa hienolla pinsettiotteellaan. Portaikossa ei vielä ole porttia, mutta helpottaisi kyllä, jos en joka kerta joutuisi juoksemaan tarkistamaan tilannetta, kun vauva on kömpinyt kulman taakse portaiden suuntaan. Esikoisen aikana porttia ei tarvittu, mutta jotenkin nyt ajatus tuntuisi hyvältä. Eilen neuvolan täti leikillään päivitteli, että mihinkäs tällä pienokaisella oikein on kiire, kun nyt jo pitää päästä pystyyn. Niin. Pyrkiiköhän nopeasti pois kotoa vai leikkeihin veikan kanssa?

Parasta viihdettä on piiloleikki isoveikan kanssa: vauva seuraa pää pyörien ja ilosta kirkuen ja kikattaen karkuun menevää veljeä, joka näyttäytyy välillä tuolin tai kulman takaa kukkuu-huutojen kera.