Yli viisitoista vuotta koti on tarkoittanut aina kahta asiaa. On siis ollut kotikoti (aina sama) ja koti (milloin missäkin kaupungissa ja rakennuksessa). On menty kotiin ja kotiinkotiin. Vieläkin perheellisenä ja talollisena ihmisenä joskus huomaan sanovani, että meillä sitä ja meillä tätä ja tarkoittanut kotikotia, vaikka enhän mä asu kotonakotona, vaan omassa kodissani.
Kotikoti, siis lapsuudenkoti, on se paikka, jonka nurkat tuntee läpikotaisin. Joka huone on tuttu ja tuo mieleen muistoja. Olkoonkin, että viime vuosina ei enää ole välttämättä löytänyt ihan kaikkien kippojen ja jauhopussien paikkaa keittiönkaapeista, niin viimeistään oman entisen huoneen barbijemma on henkinyt tuttua, turvallista ja rauhoittavaa pysyvyyttä. Lapsuudenkoti on oman kodin lisäksi ainoa paikka, jossa on täysin, no, kotonaan.
Vanhempani ovat asuneet lapsuudenkodissani Pispalassa näihin päiviin saakka. Olen saanut nauttia monet vuodet Pispalan jylhistä ja värikkäistä maisemista, poimia kesäisin takapihalta litroittain vadelmia ja tähytä kimaltavalle Pyhäjärvelle, huumaantua juhannusruusujen tuoksusta pihassa, tassutella villasukissa puulattioilla, lämmitellä puuhellan tai takan edustalla talvipakkasilla, saunotella Aito-kiukaan pehmeissä löylyissä. Palata vielä lapsuusvuosien jälkeenkin rakkaaseen taloon ja sen villin rehevään pihapiiriin. Talosta on tullut myös mummula.
Nyt talosta tulee ehkä jonkun muun lapsuudenkoti. Muuttoauto kuljettaa mummulan asukkaineen tänään lähemmäs meitä, rivitaloon, jossa on tiiviimmät lattiat, vähemmän viidakkoa pihassa ja remontoidut huoneet. Hyvä sekin. Mummu ja vaari saavat enemmän aikaa hengähtää. (Ja matkustella rauhassa, kun puutalo ei kutsu huolenpitäjiään.)
Mutta tänä pääsiäisenä lapsuus loppuu taas vähän ja aikuisuus tuntuu todellisemmalta kuin eilen.
2 kommenttia:
Mun vanhemmat asuu vielä mun lapsuuden kodissa. Varmaan 5 v päästä tuo on mullakin edessä... Sniif.
Pitääkö sit kasvataa ihan ite omat vatut?
Joo, sitä on aika paljon liikkeellä, että isovanhemmat jossain vaiheessa hakeutuu uusiin ympyröihin ja haluavat vielä nauttia uudesta, vapaammasta elämänvaiheesta. Samalla tehdään inventaario vuosikymmenten aikana kerääntyneeseen tavaraan ja voin kertoa, että 30 vuodessa sitä oli kerääntynyt yhteen omakotitaloon aivan uskomaton määrä...Nyt lopulta ne munkin "vuosikertabarbit" oli pakko varastoida meidän kaappeihin :) Pois en raaskinut vielä heittää!
Niin, varmaan nyt on vattupuska perustettava omaan pihaan! Tai sitten käyn vattuvarkaissa edelleen porukoiden ex-pihassa, hih!
Lähetä kommentti