Ahmin eilen ja tänään Anna-Leena Härkösen uusimman romaanin Ei kiitos. Kyllä oli pirullisen hauskaa tykitystä, Härköseltä onkin uponnut kaikki paitsi ehkä se itsarikirja ja Juhannusvieras, joka oli jotenkin ihan platku. Tällä kertaa dialogi oli joissain kohdin niin hulvatonta, että jouduin esittämään sieltä kohtia miehelleni, joka ei tietenkään päässyt katkelmista kärryille. Tänään palelin poikasen päiväunien ajan puiston penkillä lukemassa ja hytkytin samalla varmuuden vuoksi vaunuja toisella jalalla, etteivät unet vaan "ihan vielä" keskeytyisi.
Itse asiassa kuulin kirjasta otteita jo viime maaliskuussa Lahden kirjamessuilla, jossa Härkönen esitteli tulevaa romaaniaan: naurettiin tyttökaverin kanssa silloinkin aika älyttömästi. En sitten tiedä, kannattaako kirjaa kumminkaan lykätä miehen luettavaksi, kun messuillakin se jo ihmetteli Härkösestä, että miten voi ihminen olla noin inhottavan ilkeä. Onko tässä nyt joku sukupuolten välinen kuilu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti