Voi tätä onnea ja auvoa. Bebis oli ex tempore yötä mummulassa ja talossa nukuttiin pitkään. Totta kai kuitenkin heräsin hämmästyneenä jo kuuden maissa hiljaisuutta kuunnellen. Outoa hiljaisuutta. Uni palasi pätkittäin ja sain pinnisteltyä sängyssä puoli yhteentoista. Silloin aloin jo ihmetellä, eikö pienhenkilöä jo kohta tuoda vankkureillaan.
Pakko myöntää, että vapaailta kyllä meni vähän keskinkertaisuuden puolelle, kun se tuli niin äkkiä. Keskinkertaisuuskin voi kuitenkin joskus olla parasta. Lähikuppilan perussapuskan ja oluen kruunasi mieheni jakamaton seura - harvinaista. Kävely kahdestaan yön pimeydessä puiston halki kotiin käsi kädessä palautti hetkeksi romantiikan tajun vauvoittuneeseen päähän. Illan BB-jakso (hyvissä ajoin tallennukseen laitettu) hipoi sekin rähinöineen ja Duudsoneineen täydellisyyttä. Enpä lähtisi reklamoimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti