Tänään on bébétalon äidin oma ilta. Sama toistuu joka viikko: kolmen tunnin poissaolon jälkeen äiti palaa kotiin korvasta korvaan -hymyssä ja lievästi eläimeltä haisten. Eteisestä saattaa joskus löytyä vähän kuraa ja heinää. Jep, äiti käy tallilla! Olen joutunut siihen buumiin, joka ainakin lehtien mukaan vallitsee kolmekybästen naisten keskuudessa: aloitin ratsastuksen uudestaan noin 17 vuoden (!) jälkeen. Ja kyllä onkin kivaa!
Kerran viikossa saa taantua varhaisteiniksi taas - tappikokoni takia ratsastan jopa edelleen poneilla, joten siinäkään suhteessa ei ole tapahtunut kehitystä. Karsinassa heppaa kuopsutellessa tuntuu... jotenkin niin lutusen turvalliselta. (Sinä, joka et ole ratsastanut etkä ikinä aiokaan, älä kuole nauruun.) Itse ratsastustunnilla on nykyään jopa kivempaa kuin muinoin. Ratsiopekoulutus on varmaan tässä männävuosina jotenkin muuttunut asiakasystävällisempään suuntaan, sillä ne ei enää huudakaan oppilaille sylki roiskuen kuten silloin ennen. Lapsena meno oli muutenkin enemmän villiä länttä. Nykyään kypärät on varmaan tuplasti paksumpia ja melkein kaikilla oppilailla on turvaliivi. Sellainen sisäelimiä ja luita suojaava panssariviritys. Saa nähdä, koska oma sisäinen teinini lakkaa uskomasta kuolemattomuuteensa ja raaskii/viitsii laittaa parisataa euroa semmoiseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti