Kun asuu nukkumalähiössä, päivisin tuntuu kuin olisi suurinpiirtein koko kadun ainoa ihminen vaunuineen hortoilemassa vailla päämäärää. Kävelylenkkien reittivaihtoehdot on jo aikoja sitten koluttu loppuun. Leikkikentälläkään ei koskaan ole ketään, joten joko meidän bebiksen aikataulut poikkeavat radikaalisti muiden aikatauluista, tai sitten kenttää ei koskaan kukaan käytäkään. Eipä ole tunkua vauvakeinuilla. (Kerran niissä tosin riekkui teinikopla, joka jätti jälkeensä hirvittävät kasat hiekkaa. Keinukaa esipuberteetit vaan omissa keinuissanne.)
Luonnonläheinen omakotialueasuminen tuntui joskus odotusaikana oikealta ratkaisulta. - On sitten tilaa, kävelytiet ja pihat vaunuissa nukuttamiseen jiiennee. Niinpä tilava keskustayksiö vaihtui bébétaloon, joka tosin on väliaikaratkaisu. Nykyään elän siitä ajatuksesta, että tämä todella on väliaikaratkaisu. Tilaa on, sitä ei pidä kieltäminen, mutta muuta ei sitten olekaan. Kävelemiseen riittäisi loistavasti muutama kaupungin puistokin, puhumattakaan, että kaupungissa äiti voisi joskus viettää vaunu-unet kaupungin kaduilla ihmisiä katsellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti