Tuppaan olemaan itselleni susi: arvostelen omia tekemisiäni kovalla kädellä ja sätin itseäni virheistä. Tästä seuraa, että toisinaan (jaa toisinaan) saatan hyvin selvästi ilmaista negatiivisen mielipiteeni jonkun toisenkin tekemisistä. Se "Joku Toinen" -raukka on aika usein mieheni. Joskus tuntuu, että eihän se pirulainen ymmärrä mitään virheitä tehneensäkään, ellen ystävällisesti sitä ilmaise. Siis ihan hyvällä asiallahan tässä vaan ollaan.
Niinkuin tänään. Työkaverin läksiäisiä juhlimassa ollut siippa ilmoitteli olevansa tulossa junalla kotiin ja varoitti, että on kauhean näköinen. Ajattelin, että niin, varmaan sitä krapulassa voi olla kohtalaisen pahankin näköinen. Hän sitten lisäsi vielä, että naama on täynnä katkenneita verisuonia aamuisesta oksentamisesta. No sehän kiva. Kun tuntee omat rajansa. Varsinkin kun mennään tänään sukuloimaan. - Nyt jos et anna mun meikata sun naamaa, niin mä en ota sua mukaan tänään! Miten voi aikuinen ihminen tolla tavalla!
Siis jos itse olisin ollut junassa naama kirjavana oksentamisesta ja vielä kankkusessa, olisin kerta kaikkiaan henkisesti ruoskinut itseäni koko matkan ja mutissut omaa huonouttani kaivelemalla vielä vanhojakin. Lisää pökköä pesään. Mutta herra tuntui aivan liian normaalin krapulaiselta ja kaipasi häpeävalmennusta.
En sitten tiedä, miten valmennus onnistui. Tuskinpa kovin kummoisesti. Hyvä, että välissä oli vielä kahden tunnin junamatka, niin ehti koutsikin rauhoittua sopivasti. Taidankin tästä lähteä lapsukaisen kanssa hakemaan Punanaamiota asemalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti